Kuulin muuten että niittyleinikki on myrkyllinen kasvi onneksi Jumalan sana on kaksiteräinen miekka ja sillä on parantava vaikutus.
Jumala olisi säästänyt Sodoman ja Gomorran jos siellä olisi ollut Aabrahamin rukouksen tähden edes 10 vanhurskasta. Jumala lupasi sen aivan selvästi että hän sen säästäisi.
Miksi puhumme enemmän tuomiosta kuin pelastuksesta jumalattomille.Suola olisi estänyt mätänemisen missä se on tänä päivänä. Suola olisi estänyt tuhoutumisen. Sodoman puute oli evankelioinnin puute. Jeesus itse sanoi jos nämä ihmeet olisivat tapahtuneet Sodomassa se seisoisi vielä tänäkin päivän. Sodoman maan on tuomipäivänä oleva helpompi kuins sen kaupungin.
1 ms 6:6 ..ja että kaikki heidän ajatuksensa olivat kaiken aikaa pahat
4 Ms Ja kansa rupesi irstailemaan Mooabin tyttäein kanssa ja heitä israelilaisia kuoli yhtenä päivänä 25000 Jumalan tuomiona.
Nooa: Jumala tuli muheelliseksi että ihmisten ajatukset olivat kaiken ajan pahat
Jumala hukuttti koko maailman paitsi Nooan perhekuntineen.
Esimerkkejä miten rukouksen jälkeen tapahtuu: toiminto
1.Pihtipielet vihmottiin verellä mutta ihmiset joutuivat siirtymään huoneisiin sisälle
2 Jerikon muurit murtuivat rukouksessa mutta kaupunki valloitettin ihmisillä
3. Punainen meri jakautui kahtia mutta ihmiset joutuivat itse kävellä vesimassojen läpi kuivalla maalla
4. Gideon sai neuvon Jumalalta vaikka hän sanoi olevansa heikoin. Jumala sanoi sinä voitat heidät kuin yhden miehen
Daavid oli ihmisten mielistä heikoin ja hän voitti Goljatin koska Jumala oli hänelle antanut neuvon miten toimia vaikka israelin vaili sotilaat olivat kauhun vallassa
Room 1:18 Mutta Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta vastaan.
Jumala puhdistaa sekä hengen sielun ja ruumiin vaikka olisi langennut kaikkilla alueilla. Siksi raamattu sanoo että Jumala on hyljännyt heidät 3 kertaa. Mutta ruumiin lunastus koskee koko ihmistä
Lakatkaamme huutamasta esim. homoille että olette niin spitaalisia olen itse sen kuullut monta kertaa. Ei ole kysysmys henkivalloista vaan rakkauden puutteesta joka korjaantuu kun ihminen pelastuu ja löytää seurakunnasta rakentavia ihmisuhteilla.
Joku sielunhoitaja käski leikata viettelevän ruumiinosan pois. Olisimme kaikki raajarikkoja jos tuota tottelisimme.
Isän rakkauden puutetta ei voi ajaa ulos, Ajetaan ulos isän rakkauden puutetta. Ihmisten pitäisi juuri täytyisi rakkaudella. Kun Jumala ja hänen sanansa meidät täyttää paha meistä poistuu.